Aurinkoa kuvaamassa

Aurinkokaukoputki vastaanottotarkastuksessa.
Kuva Kari A. Kuure.

Kari A. Kuure

Auringon valokuvaamisella Tampereen Ursassa on jo vuosien perinteet. Viime vuosikymmenellä hankimme ensimmäisten joukossa silloin uuden laitevalmistajan Lunt Solarsystemsin valmistaman LS60T H-alfa -kaukoputken. Se on ollut ahkerassa käytössä tähän vuoteen asti. Kokemukset kaukoputken käytöstä olivat niin hyvät, että uskalsimme hankkia tänä vuonna saman valmistajan jo paljon kehittyneemmän ja suurikokoisemman version tyyppimerkinnältään LS100T H-alfa. Ennakko-odotukset olivat suuret laitteen suorituskyvystä, mutta kukaan ei arvannut kuinka erinomainen laite on kyseessä.

Uusi kaukoputki tuli huolintafirman toimittamana pilvisenä päivänä toukokuun loppupuolella. Kuinka ollakaan, pilvisyysjakso tuntui kestävän pitkään vaikka todellisuudessa pilvistä oli vain pari kolme päivää. Ensimmäisiä mais-tiaisia kaukoputken kyvyistä sain pilvien rakosista tehdyistä visuaalihavainnoista ja ne olivat kaikki positiivisia. Etenkin uusi ilmanpaineeseen perustuva kaukoputken suodattimen viritys tuntui heti miten käyttökelpoisemmalta ratkaisulta kuin edellisen mallin suodattimen kallistaminen.

Uuden kaukoputken myötä muutimme tähtitornin jalustan kahdelle kaukoputkelle sopivaksi, tosin vain kesäkaudeksi. Toinen kaukoputki on tämä uusi aurinkokaukoputki ja toinen, jo joitakin vuosia sitten hankittu Ikharos. Sattumalta molempien kaukoputkien optiikkat ovat samanlaiset: objektiiviin halkaisija 102 mm ja polttoväli 714 mm. Kaukoputkien massatkin ovat suurin piirtein samanlaiset; Lunt hieman massiivisempi johtuen sen sisään rakennetusta Etalon-suodattimesta ja kondensorilinsseistä.

Kuva on otettu Lunt LS100T H-alfa-kaukoputkella
ja siinä on näkyvissä lähes kaikki mahdolliset
ilmiöt Auringon kromosfäärissä. Kuva on
otettu samana päivänä kuin tämän lehden
laajakaistainen kansikuva. Selvyyden
vuoksi molempiin kuviin on merkitty
pilkkuryhmät (aktiiviset alueet).
Kuva Kari A. Kuure.

Uuden kaukoputken teoreettinen erotuskyky on hieman huonompi kuin 1 kaarisekunti, joka on puolta parempi kuin vanhemman Luntin. Erotuskyvyllä on suuri merkitys lopullisen kuvan erotuskykyyn, sillä videokuvien pinoamiseen valitaan vain kaikkein parhaimmat kuvat ja niiden erotuskykyä rajoittaa juuri kaukoputken erotuskyky. Muutoinhan päiväaikainen erotuskyky keskimäärin lienee 4–10 kaarisekunnin tienoilla riippuen tuulista ja ilmakehän kerrosrakenteesta; mutta ei niin huonoa keliä, ettei hetkittäin erotuskyky olisi lähes ideaalinen.

Kromosfäärin (yläkuva) ja laajakaistaisen fotosfäärin (alakuva) vertailu. Kuvat on
otettu samana päivänä kuin aikaisemmatkin kuvat. Yläkuvassa on selvästi
nähtävissä auringonpilkut, niitä vaaleana ympäröivät plage-alueet, filamentit
tummina kaarina ja spiguloita lyhyinä tummempana ”karvoituksena”. Alakuvassa
on näkyvissä auringonpilkkuryhmiä. Osassa pilkuista on näkyvissä umbra ja
penumbra. Faguloita ei ole näkyvissä, ne näkyvätkin parhaiten reunatummentuman
alueella. Kuvat Kari A. Kuure.

Uuden kaukoputken suodattimen viritys tapahtuu kiertämällä sen rungossa olevaa mäntää jo sisään tai ulospäin. Männän liikuttaminen säätää suodattimen lasilevyjen välistä ilmanpainetta (tiheyttä). Ilman tiheys puolestaan määrää valonnopeuden väliaineessa (ilma) ja se puolestaan vaikuttaa valon aallonpituuteen. Näin ollen, riippuen säädetystä ilmanpaineesta, suodattimen läpäisevät vain tietyt ja hyvin kapeakaistaiset aallonpituudet. Erilaisella ilmanpaineella suodattimen läpäisee jotkin toiset aallonpituudet. 

Kaukoputken vety-alfa-suodatin puolestaan päästää vain 656,281 nm (nanometrin) aallonpituudet, joten lopputulos on, että kaukoputken läpäisemän valon aaltojen kaistanleveys on vain 0,08 nm. Jotta asia ei olisi näin yksinkertainen, kaukoputken kuvaan vaikuttaa myös tapahtumat Auringossa. Jos hehkuva plasma on tulossa kohti meitä, sen valon aallonpituus lyhenee hieman Dopler-ilmiön vaikutuksesta ja riippuen kaukoputken suodattimen virityksestä, valo joko pääsee kaukoputken läpi tai sitten se jää suodattimeen. Näin ollen ko. kohdan näemme joko kirkkaana tai tummana riippuen suodattimen virityksestä.

Dopler-ilmiöstä johtuen kromosfäärissä näkyvät ilmiöt vaativat erilaisen virityksen kuin Auringon kiekon reunalla näkyvät prominenssit. Niinpä aikaisemmasta poiketen, kaukoputkea joutuu hieman virittelemään sen mukaan mitä havaitsee tai valokuvaa. Tässä onkin ollut oma opettelunsa; uudelleen viritys täytyy muistaa tehdä.

Mitä sitten uudella kaukoputkella voi nähdä tai valokuvata? Vastaus on yksinkertainen: kaikkea mahdollista. Kromosfäärissä olevia ilmiöitä ovat: auringonpilkut, plaget, spigulat ja filamentit. Lisäksi granulaatio tulee esille etenkin spiguloitten avustamana. Auringon reunalta voi havaita prominensseja ja reuna-alueen spiguloita. Tämä artikkelin mukana julkaisemme joitakin tyyppiesimerkkejä kaikista näistä ilmiöistä. 

Auringon kiekon reunalla näkyy selvästi tummaa taustaa vasten kirkkaita purkauksia,
prominesseja (protuberansseja). Tämä kuvasarja on otettu varttitunnin välein ja
tarkkaan katsoen prominenssien yksityiskohdissa voi nähdä merkittäviä muutoksia.
Kuvat Kari A. Kuure.

Kromosfäärihavaintoja voimme täydentää Ikharos-kaukoputkella tehtävillä laajakaistaisilla (näkyvän valo) havainnoilla. Samanlainen optiikka molemmissa kaukoputkissa mahdollistaa vertailevien kuvien ottamisen esimerkiksi pilkkuryhmistä tai aktiivisista alueista.

Ensimmäisen kesäkauden kuvasaalis on jo aika huomattava. Lisää saamme säiden mahdollistaessa lähestyvän syksyn aikana ja talvikauden jälkeen jälleen ensivuonna. Toivottavasti jäsenkunta ottaa tämänkin kaukoputken ahkeraan käyttöön. Esittelemme kaukoputken toimintaa alkusyksyn kerhoilloissa jos pilvisyys ei sitä estä.

Lisää kuvia Auringosta löytyy netistä Ursan Taivaanvahti.fi sivulta.